maanantai 13. tammikuuta 2014

maanantai 6. tammikuuta 2014

Open Mic

Julkaisematon.
















Saatiin kuin saatiinkin Ilen kanssa laskettua väärin julkaistavien strippien määrä, joten tuli tehtyä yksi ylimääräinen.

Valmiit lyijykynäilyt

Tussahus
































Käsikirjoitus





Käsikirjoitusta ja kuvitusta verratessa voi huomata, että sain, kuten tavallista, avoimet kädet ympäristön ja "kuvaamisen" suhteen. Tästä johtuen päätin harjoittaa esim. tuota kameran asteittaista perääntymistä. Oma haasteensa sekin, vaikkei siitä kukaan lukija välitä. Kukaan ei myöskään pyytänyt tapahtumapaikaksi miestenhuonetta, mutta siellä ne jätkät nyt on.
Simpsonien parissa kun on huumorintajunsa kasvattanut, niin paljaat perseethän naurattavat tietysti tolkuttomasti. Tämä idea tuli oikeastaan täysin vahingossa, mikä taas johti itse piirtäjän ideaan, joka jätettiin kuitenkin toteuttamatta:

Keskustelua via sähköposti


perjantai 20. joulukuuta 2013

Joulu

Julkaistu 20.12.2013 UR:ssä. 
















Tehtiin Ilkan kanssa viisi mustavalkoista näytestrippiä, joita koitetaan saada myytyä lehtiin, koska näille ns. sunnuntaistripeille ei ole kysyntää. Harmi sinänsä, tämän kuvittaminen, varsinkin värittäminen oli helvetisti kivempaa kuin niiden viiden mustavalkoisen, haasteettoman stripin rykäisy. Viimeistä kun viedään, niin eihän sitä sitten millään vasemmalla kädellä tehdä.

Coco-Cool ei maksa meille mainostilasta. Ja Ilkka vielä kysyi, miten en ujuttanut mitään lisävitsiä rekkaan, joka vie yläruudusta yli puolet.

:)

Lyikkärisketsi














Tussattu














Käsikirjoitus ja keskustelua

perjantai 13. joulukuuta 2013

Pakkoruotsi

Julkaistu UR:ssä 13.12.2013.


Note to self: lisää treeniä perspektiivien kanssa.
En tiennyt piirtämishetkellä, enkä tiedä vieläkään, mitä ne perustelut pakkoruotsin puolesta ja vastaan ovat.

 





perjantai 29. marraskuuta 2013

Työkaverit

Julkaistu UR:ssä 29.11.2013


Onpahan suttunen. 
Rullaportailla ei ole mitään pointtia stripin kannalta, mutta kaikenlaisia taustoja pitää kokeilla. Mielenkiintoista toki testata, saako tuollaisesta pysty- ja vaakasuorien viivojen yhdistelmästä mitään lähellekään esittävää. Viimeistään viimeisessä ruudussa ainakin.
Hifistelyjen huippu koittaa kuitenkin juuri siinä viimeisessä ruudussa: roskiksesta heijastuva Jussila. Hyvä ihime! Loistavin kuvallinen lisämauste, mitä olen koskaan keksinyt suoraan kopioimatta keltään, ja totta kai se on stripissä, joka ei sitä varsinaisesti kaipaa.

Tussattu
Ilkka ja Ilkan kyyniset näkemykset. Mies näyttäytyy ihan uudessa valossa, kun miettii yhteisiä Rovala-päiviä.

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Epäkorrekti sana

Julkaistu UR:ssä 22.11.2013.

















Piirretty heinä-elokuussa 2013 noin neljän kuukauden tauon jälkeen, jolloin oli vähemmästäkin hienoisia käynnistymisvaikeuksia. Jos ihmettelee, mitä vaikeaa tämänkin piirtämisessä voi olla, niin muistan ainakin olleeni kusessa suunnitellessani, miten tehdä aloitusruutu, jossa näkee sekä päähenkilöt selvästi että myös sivuhahmon tummahkon kompleksion, mikä sitten aiheuttaa vanhoillisessa isässä reaktion. Hankalaa tämä on etenkin, jos hahmojen pitäisi tulla toisiaan vastaan ja silti saada naamavärkki lukijan suuntaan. Siinä joutuu tekemään ihan oikeata liikkeiden ohjausta.
Suomalaiselle epätavallisessa elehtimisessä sai kanssa ottaa pieniä esiharjoituksia. Isä heiluu käsillään kuin Woody Allen.
























Huom. Käsikirjoitus alkaa repliikillä: "kato neekeri," mutta lopullinen alkaa isän filosofiatilityksillä. Mulla on pakottava tarve luoda jonkunlaista tilanteen tuntua ja luontevuutta lisäävää dialogia (hurjilla käsikirjoittajan taidoillani), varsinkin jos esitellään uutta hahmoa, että ikään kuin astuttaisiin keskelle jotain jo käynnissä olevaa keskustelua tai muuta toimintaa, eikä vain töksäytetä suoraan asiaan. Ilikka on onneksi aina tukena ja antoi ehdotuksiakin alkurupatteluille.

lauantai 23. marraskuuta 2013

Huono vitsi

Julkaistu UR:ssä 15.11.2013.

















Unohdin mitä ilmeisimmin mainita Ilkalle, että olisi laittanut vuoden viimeiseksi Jussilaksi tämän ihan vain koska... no, niin siinä on enemmän järkeä. Muutenkaan tästä ei mikään mestariteos kehkeytynyt, ylioppilas Markkasen paskainen nauru on paljon persoonallisempi kuin itse punchline.

Luonnos...

















...... jonka ruutusommittelu joutui muuttumaan valmiiseen viedessä. Ruutujen laidasta toiseen hyppivä ukko näytti silmään väärältä. (Alarivi, ruutu 1: oikealla; ruutu 2: vasemmalla; ruutu 3: keskellä)

Tussattu

















Tämä on Jussiloista tällä haavaa toinen, jonka idean takana oli minä. Ulkoistin Ilkalle kuitenkin huonon vitsin, koska hän on niissä minua ansioituneempi. Sitä paitsi jonkunlainen, edes näennäinen, työnjako täytyy aina pitää, ettei homma karkaa vahingossa sooloiluun ja tule vaikeuksia palkkashekin jakamiseen.

Ilen panos





Puujalasta kävi kovaa kamppailua myös :








:D